Toisen etätehtävän aiheena oli Habbo Hotel, GoSuperModel ja Panfu. Tarkoituksena oli tutustua ainakin yhteen ympäristöön ja kertoa kokemuksistaan "opettajan silmin". Itse tutustuin kahteen ensimmäiseen, mutta tarinoin enimmäkseen Habosta.
”mennääx deittailuhuoneeseen”
”alax olee”
”nykynuoriso voi pahoin”
No okei, viimeinen lainaus oli meikäläisen tuottama. Järkytys oli vaan suuri kun astuin tähän nettihotelliin, joka mainostaa sivuaan seuraavasti: ”Habbo Hotel – tapaa kavereita, pelaa ja chattaile!” No kavereita tuntui ainakin riittävän, kaverit olivat ikäänkuin tietynlaista valuuttaa pelissä. Yleensä pelkkä ”moi” riitti kaveripyynnön saamiseksi. Mutta keräileväthän ”aikuisemmat” ihmiset kavereita facebookissakin, joten kuka minä olen ketään tuomitsemaan. Ajattelin vältellä kavereiden hommaamista, älykkäistä keskusteluista huolimatta. Luokkakaverini lisäsin kuitenkin kavereiksi. Eipä mistään kuitenkaan tullut älykästä keskustelua, varsinkaan luokkatovereilta. Enimmäkseen ruutu täyttyi kirosanoista, seuran etsimisestä ja muuten vaan häiriköinnistä. Tekstit ilmeistyivät ruudulle hahmon pään päälle ja leijuivat siinä hetken ennen kuin katosivat bittiavaruuteen. Tämän systeemin ansiosta ruutu näytti olevan enemmän sekaisin kuin minä Hämeenkadun approssa.
Yhdessä huoneessa lapset leikkivät armeijaa, kävin tutustumassa uteliaisuudesta. ”parta pois timberman!” ”hiukset pois!” –kuuluivat käskyt. Sitten joku nimimerkki hyppyytti minua ylös tuolista ja takaisin komennoilla ”asento!” ”lepo!”. Huoneessa oli ihan hauskaa siihen asti kunnes toiminta alkoi vaikuttaa liikaa oikealta armeijalta. Kyselin sitten heiltä, onko kukaan oikeasti käynyt armeijaa, ”ei” kuuluivat vastaukset. Kerroin vähän juttuja ja sitten minut potkittiinkin jo pihalle sieltä. Mutta näinhän se menee, lapset imitoivat kaikkea ympärillä olevaa. Herää vain kysymys, että tarviiko alle teini-ikäisten oppia internetistä sellaisia asioita, kuin ”orgiat” ”seisokki” ja ”runkkaaminen”?
Itse en aio päästää lapsiani Habbo Hotelliin, enkä suosittelisi kenenkään muunkaan. Eikö voitaisi palata aikaan, jolloin lapset oppivat kaikki kirosanansa telkkarista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti